Olemme varmaankin saavuttaneet jonkunlaisen konsensuksen siitä, miten euroopan
maat ovat ajautuneet tähän velkakierteeseen. Mutta pystymmekö muuttamaan sen,
minkä olemme jo aikojen saatossa oppineet. Emme itse muista toisenlaisen systeemin
olemassaoloa.
Voidaankin siis miettiä, että miten oikein puretaan tämä nykyinen pyramidijärjestelmä.
Pyramidijärjestelmän luonteeseen kuuluu, että sen aloittajat, tai ensimmäiset sijoittajat
hyötyvät, ehkä muutkin isommassa pyramidissä, mutta suurin osa aina kokoaa rahaa
Oppiminen tapahtuu parhaiten käytännön kokemuksen kautta, senhän olemme kaikki jossain vaiheessa varmasti kokeneetkin. Eli asioita itse tekemällä, etsimällä ja ajattelemalla.
Nykyinen hektisyys on kuitenkin kuin luotu näiden kolmen oppimisen kulmakiven poistoon - ei ole aikaa miettiä tulevaa päivää, suunnitella aterioita tai pohtia mitään muutakaan syy- ja seurausketjuja. Olemme kuin robotit, teemme niinkuin meitä on ohjattu ja ohjelmoitu jo vuosikymmeniä.