donnybird

Mistä on kysymys internet sodassa

Olen seurannut SOPA juttuun liittyvää kirjoitusta. Sopa on sotaa, joka on ollut

tapetilla jo pitemmän aikaa. Sananvapautemme on saannut miekkojen miekan.

Tärkeimmäksi asiaksi on muodostunut taistelu vallanhallitsijoiden välillä.

 

Pienet kansalaiset olkaa hiljaa; pienet, älkää edes unelmoiko yrittämisestä.

Suuretkin joutuvat tappeluun keskenään siitä, kuka hallitsee tiedonkulkua ja tekemista,

meidän jokaisen elämässä. Ja tietysti talouttamme, sen seurauksena.

 

Suuret media konsernit ovat asettuneet itseään vastaan, astuneet miinaan.

Heitä kontrolloi ymmärrys suurten oikeuteen, ja vallan kasvattaminen ja samalla

kukistaa eri aloilla riippumattomina yrittäjiä. Tämä koskee monia aloja

maailmanlaajuisesti.

 

Lainsäätäjille uskotellaan, että netti on kaikkiaan vain suurten etuoikeus.

Lakien säätäminen pitäisi olla mahdollista, ilman että toisten mahdollisuuksia

tehdä omia töitä, ja perustaa omia yrityksiä netin kautta, lopetetaan tällä

muutaman yksilön aiheuttamalla tekosyyllä.

Ja lopulta onko kysymys internet bisneksen verottamisesta, todellisesta Tobian

verotuksesta.

 

Kaiketi paluu 70-luvun tapaiseen vain yhden median kautta saatavaan tietoon

on se todellinen syy tähän netin sammuttamiseen.

 

Eli kadutaan, että ollaan mahdollistettu ihmisten oma-aloitteinen elämä.

Netin rajoittaminen on taantumaa. Se estää kaiken uuden kehittymisen, ja

tulevaisuuden mahdollisuudet koko ihmiskunnalle. 

Eli halutaan, että netin hyödyt tulevat vain samoille suurille yrittäjille,

vähän niinkuin kaikki muukin keskitetty liiketoiminta.

Nettihyökkäyksiä on tehty, vapauden puolustajien voimin, viimeisen vuorokauden

aikana, joten monia sivuja on kaadettu. Eli protestointi on alkanut todenteolla.

 

Ja niinkuin aina sodassa, tämäkin tulee kalliiksi jo nyt, vaikka emme vielä

tiedäkään mikä katastrofin hinta tulee olemaan pitkällä aikavälillä. Katastrofi

ainakin on mielestäni oikea ilmaisu. Ihmisten elämä on netin ympärillä.

Tämän tuhoaminen on sama kuin mikä muu tuhoaminen hyvänsä.

Tästä sodasta ei puhuttu eilisessä presidentti keskustelussa.

Taloussotaa käydään todenteolla, sillä siihenhän kaikki päätökset liittyvät.

 

 

link

http://www.nytimes.com/2012/01/20/technology/indictment-charges-megauplo...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Käyttäjän grohn kuva

SOPA:

" ...as well as copyright holders, to seek court orders against websites accused of enabling ... copyright infringement.
http://en.wikipedia.org/wiki/Stop_Online_Piracy_Act

Käyttäjän Kansine kuva

Köh... joo ja mitäs niistä väistämättömistä siviiliuhreista...

Käyttäjän grohn kuva

Suljetun Megauploudin omistaja:
Prior to becoming an entrepreneur, Schmitz gained notoriety as a computer criminal who was convicted of credit card fraud,[3] hacking,[3][4] insider trading,[3][4] and embezzlement.[4]
http://en.wikipedia.org/wiki/Kim_Schmitz

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/megaupload-miljonaari-pidatettiin---s...

Käyttäjän Kansine kuva

Miten tyypin entiset rikkeet liittyvät megauploadin tapaukseen?

Tajuathan Lauri että mainitsemasi Megaupload- palvelu sammutettiin täysin onnistuneesti ja syylliset saatiin vielä kiinni - ilman SOPA-lakia?

SOPA tuhoaa vapaan internetin ja antaa tekijänoikeusmafialle käsittämättömiä oikeuksia. Sitä ei tarvita piratismin vastaisessa taistelussa mihinkään.

Käyttäjän grohn kuva

Ilmanlko oikeuden päätöstä?

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja