Raha on hyvä idea, mutta systeemi ei pelaa
Rahasysteemimme perustuu velkasysteemiin. Ei saada uutta rahaa ilman velkaa. Miten
niin?
Systeemimme maailmanlaajuisesti toimii näin.
Jos kukaan ei ottaisi velkaa, ei uutta rahaa syntyisi. Koska valtioilla ei ole rahan luomisen
mahdollisuutta, sillä ne ovat antaneet sen kansainvälisille pankeille.
Siis yksikään maa ei kontrolloi omaa talouttaan, tai muutakaan rahaan liittyvää.
Miten niin ei ?
Yhteisellä sopimuksella olemme tässä systeemissä. Kukaan ei osaa tai uskalla
ehdottaa uutta systeemiä.
Kaikki jotka systeemistä hyötyvät toistaiseksi, eivät tiedä systeemin perusvikoja.
Ne jotka huomasivat viimeisen kolmensadanvuoden aikana systeemivirheen, on tavalla
tai toisella hiljennetty.
Tähän uuden rahasysteemin kehittäjiin kuuluivat murhatut presidentit että pommitetut
maat, kun muut keinot eivät riittäneet. Raha ei palvele kuitenkaan meitä ketään, sen
nykyisessä muodossaan. Tämä muoto on tämän ajan idea rahasta. Sillä rahahan on vain
idea, eli sopimus vaihdon välineenä. Vallalla oleva idea pitää kansoja vankeina.
Idea on väärä. Vain rahan kierrättämiseen liittyvät virheet pilaavat hyvän idean.
Raha on pakollinen idea. Raha ei ole pahaa. Raha on vallan käyttöväline, siinä kuin mikä
muu hyvänsä. Ja sillä vallalla ohjaamme maailmaamme, usein tietämättä mitä teemme.
On ihan turhaa moittia maita tai kansoja ahneudesta, tai huonosta taloudenpidosta;
velka ei voi kun lisääntyä, ottaen huomioon koko systeemin. Muutenhan sitä rahaa ei olisi
todellisuudessa enää olemassakaan.
Meidät on pakotettu ihmeellisyyksiin tämän systeemin vuoksi, ei ainoastaan sotiin. Jos
systeemimme olisi kaikille kansoille solidaarinen ja reilu osoitus, tehdyn työn tuloksena ja
mittana, yrittämisen ja työn palkitsemisesta, ei meillä olisi syytä uhkailla toisiamme.
Ainoaksi syyksi sotiin ja ristiriitoihin jää talous. Senhän me kaikki tiedämme, jos
olemme rehellisiä edes itsellemme. Ei tarvitsisi keksiä syitä rasismiin, uskontoon, tai
muuhun vastaavaan panetteluun. Kaikki juontaa resursseista, jotka olemme
keinotekoisesti luovuttaneet, tai hukanneet väärän systeemin helmoihin. Me olemme
kaikki vastuussa kurjuudesta kaikkialla, sillä me voimme sen muuttaa, halutessamme.
Monet uskonnot kieltävät korot ja muun toiminnan, tunnettuna ns. " usuary "ideana.
Myös kristinusko kielsi tämän aikoinaan. Usein uskonnot vieläkin viittaavat rahaan,
sen väärinkäyttöön liittyen, jotenkin synnin tekona. Mutta sana synti tarkoittaakin
väärintekoa ( monen käännöksen mukaan ), jota pitää katua. Nyt emme ole katuneet, tai
muuttaneet tätä väärään systeemiin perustuvaa rahaamme. Ei olekaan ihme, että
uskontoryhmät pitävät maailmaa täten "syntisenä"! ( viitataen ahneuteen ja oman
tavoitteluun).
Mitä onkaan se solidaarisuus, johon presidenttimme viittasi uuden vuoden
puheessaan. Kansojen omaa, vai kaikkien kansojen yhteistä hyvinvointia tavoittelevaa.
Ei todennäköisesti ole yhtä, ilman toista. Ihmiset ovat vain ympäristönsä
muokkaamia olentoja, tieteellisestikin on näin todettu. Ja käytöskin on opittua, joten
ainoa epäkohta on sitten tietoisuuden puute, tai tiedon puute siitä, miten luoda
parempi maailma ympärillemme. Tiedon saantia jo rajoitetaan monessa paikassa, toki
tullaan rajoittamaan vielä enemmänkin, ehkä juuri sen vuoksi, että kaikki eivät osaa
kuvitella maailmaa ilman ristiriitoja.
Onkin ilmeistä, että yksikään maa ei tule hallitsemaan talouttaan, niin kauan kuin
kaikki raha syntyy liikenteeseen näin, velkana. Samoin se myös häviää liikenteestä.
Seuraava videosarja kertoo rahan idean ja kulun yksinkertaistettuna. Me olemme
tehneet yksinkertaisesta asiasta monimutkaisen, jotta ihan kaikki eivät huomaisi mihin
tämä epäsysteemi meitä vie.
link
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Olisko sellaista videota, missä asia kerrotaan ilman yksinkertaistuksia?
http://www.suomenpankki.fi/fi/julkaisut/selvitykset_ja_raportit/bof_onli...
Tuossa samaa asiaa Suomen Pankista.
http://ebolakani.blogspot.com/2012/01/mita-kani-tekisikaan-ilman-sinua.html
Ja Herra Kanin mietteitä asiasta, suosittelen.
Ebolakanin kannattaisi tarkastella rahaliikennettä keskuspankkirahan näkökulmasta ja ns. liikepankkirahaa vain ketjutettuina maksusitoumuksina.
Ebolakani esittää:
"Pankki luo lainattavan pääoman laillisella kirjanpitokikkailulla tyhjästä."
Miksi (linkkaamasi Suomen Pankin julkaisun mukaan) pankilla tulee olla kuitenkin samalla likvidiä keskuspankkirahaa tai se ajautuu välittömästi vaikeuksiin?
"Järkevä pankki ei myönnä luottoja, ellei sillä ole joko valmiiksi keskuspankkirahaa, tai ainakin jokin nopea ja varma keino keskuspankkirahan saamiseksi. Asuntolainan ottaja tuskin olisi tyytyväinen, jos pankinjohtaja tylysti ilmoittaisi, että lainahakemus on hyväksytty, mutta asiakas ei voi ostaa mitään asuntoa keneltäkään muulta kuin toiselta saman pankin asiakkaalta, koska maksuvalmiusongelmien ja keskuspankkirahan puutteen vuoksi pankki ei pysty välittämään pienenkään asunnon kauppahintaa mihinkään muuhun pankkiin vielä moneen viikkoon.
Pankin normaali toiminta luultavasti loppuisi yhteen tällaiseen ilmoitukseen. Jo pelkät huhut tällaisen tilanteen uhasta voisivat olla pankille kohtalokkaita, sillä tallettajat ja muut velkojat ehkä joutuisivat paniikkiin ja yrittäisivät kilvan periä saataviaan. Välitöntä maksuvalmiuttaan epäilevän pankin on järkevämpää hylätä asiakkaan lainahakemus kuin tuhota oman toimintansa perusedellytykset."
Eihän tällä pitäisi olla mitään merkitystä, jos pankki todella "luo rahan laillisella kirjanpitokikkailulla tyhjästä."
@ A Häkkilä
Pankki ei tarvitse keskuspankkirahaa kuin osan myöntämästään lainasta ja senkin pankki voi hankkia jälkikäteen, Pankki tarvitsee vain lainanottajan lupauksen takaisin maksusta.
Luotonlaajennus.
http://www.rayservers.com/images/ModernMoneyMechanics.pdf
"Myöskään liikepankkien luotonanto ei tapahdu rahakriitikoiden esittämällä tavalla, vaikka tietyt osat kuvauksessa vastaavatkin todellisuutta. Liikepankkien luotonantoa eivät todellisuudessa säätele reservivaatimukset. Rahakriitikot toistavat valtavirtaisen rahateorian virheen rakentaessaan näkemyksensä rahakerrointeorian varaan (tosin monet raha-aktivistit sekoittavat autuaasti reservit eli keskuspankkirahan ja talletukset eli liikepankkirahan). Siinähän reservit luodaan ensin ja liikepankkien lainaaminen tapahtuu vasta sen jälkeen. Postkeynesiläinen endogeenisen rahan teorian ja pankkien operationaalisen toiminnan tarkastelu kuitenkin osoittaa vedenpitävästi, että todellisuudessa liikepankit lainaavat ensin ja hankkivat reservit jälkikäteen keskuspankista. Näin ollen liikepankkien rahanluonnille on itse asiassa vähäisempiä rajoitteita kuin rahakriitikot olettavat."
-Raha ja Talous blogi-
Oletko siis samaa mieltä linkkaamasi Raha ja Talous blogin Ebolakanin kanssa ristiriidassa olevan väitteen kanssa? R&T väittää, että
"Rahallistettuun velkaan perustuva järjestelmämme ei ole ponzi, koska on olemassa viimekätinen lainaaja."
ja Ebolakani väittää, että rahajärjestelmä on ponzi.
Mikä antaa rahalle arvon ellei velka? Kulta kenties!
Jos kukaan (= velkoja) ei ole sitoutunut luovuttamaan rahan arvoista hyödykettä rahaa vastaan, ovat maksuvälineet arvottomia.
Helsingin Sanomissa oli tänään mielipidekirjoitus, jossa asia oli ymmärretty juuri samalla tapaa väärin kuin tämän blogin avauksessa. Liikepankit, toisin kuin keskuspankki, eivät voi luoda rahaa tyhjästä, vaan niillä on luottoekspansion nojalla oikeus lainata tietty maksimimäärä keskuspankilta, yksityiseltä sektorilta tai muilta pankeilta. En kuitenkaan usko, että kaikki tämäntyyppiset kirjoitukset ja etenkään esittelyvideot ovat väärinymmärryksiä, vaan osa niistä on tehty propagandistiseen tarkoitukseen pohjustamaan vaatimusta pankkitoiminnan ottamisesta pois yksityisomistuksesta valtion monopoliksi.
Pankkimaailmassa on myös todellisia ongelmia, jotka johtuvat siitä, että jotkut pankit ovat päässeet kasvamaan liian suuriksi niiden isäntävaltioiden kantokykyyn nähden ja lisäksi melkein jokaisessa pankin konkurssissa vakavaraisuusongelmat ovat olleet pienen sisäpiirin tiedossa jo kuukausia tai vuodenkin, mutta tätä aikaväliä on käytetty sumeilematta hyväksi rahojen vetämiseen välistä suurina osinkoina, kurssien manipulointina tai hämärinä kauppoina. Tällaisen rikollisen toiminnan ja hävikin kustannuksia kansalaiset eivät ole valmiita mielellään verovaroista maksamaan. Kaatuneiden pankkien johtajia ja hallituksen jäseniä tuomitaan talousrikoksista rangaistuksiin ja korvauksiin vain harvoin.
"Kyky luoda ostovoimaa tyhjästä tekee pankkien luotoista analyyttisesti eri asian kuin mitä ovat muiden rahoituksenvälittäjien luotot. Muut rahoituksenvälittäjät, kuten rahoitusyhtiöt, eivät luo rahaa, vaan niiden täytyy hankkia rahoitus ensin pankkitileilleen, jotta niiden myöntämät
luotot voidaan nostaa.
Rahalaitokset puolestaan voivat myöntää luotot ensin ja ne saavat rahoituksen samassa yhteydessä. Yksittäinen pankki on tietenkin omasta näkökulmastaan lähimain rahoituksen välittäjän asemassa, eli sen on varattava rahoitus luotonantoonsa.
Mutta jos kaikki pankit laajentavat luottojaan nopeasti tasatahtia, ne eivät välttämättä koe likviditeettiongelmaa. Koko kansantalouden tasolla tulkinta menee rahalaitosten osalta yleensä niin, että luotot syntyvät ensin ja niiden rahoitus - talletukset - automaattisesti sen
jälkeen (taseessa erät muuttuvat aivan samanaikaisesti)."
http://www.suomenpankki.fi/fi/julkaisut/selvitykset_ja_raportit/bof_onli...

Kommentoi 10 kommenttia