donnybird

Sosiaalinen terveydenhuolto; ideologia, jonka tulos on huono

Terveydenhuolto on oikea nimi nyky terveydenhoidolle. Huolto viittaa sosiaaliseen huoltamiseen, ei yksilön itsenäiseen terveydenhoidon mahdolliseen valintaan.

Sosiaalinen näkökulma menee useammin kaiken muun edelle. Tämä on tulosta pitkäaikaisesta sosiaalisesta tulkinnasta, alkujaan hyvää tarkoittavasta ideasta, joka sinällään olisi hyvä, ellei sen olisi annettu rapauttaa terveydenhoitoa. Meidän pohjoismainen kuuluisa malli sosiaalidemokratian varjolla onkin nyt huono isäntä. Se ei palvele maamme terveydellisiä näkökulmia monessakaan tilanteessa jokapäiväisen toimannan keskellä. Ainakaan kotona asuvalle, iästä riippumatta.

 

Oiva esimerkki on kotisairaanhoidon mahdoton tehtävä. Sen alkuperäinen ideologia oli antaa turvattua palvelua laitospaikan sijaan, pitkäaikaisessa hoidon ja hoivan toteuttamisessa. Hoivaan se sopii, yleensä, mutta terveydenhoitoon ei. Hoitosuunnitelmia joudutaan sopeuttamaan ns. ei tarpeellisena, tai ei mahdollisena hoitona toteutuksen ollessa mahdoton kotihoidon puitteissa. Ei tarvitse ihmetellä koko tilanteen karmeutta, kun systeemi sekoittaa hoidon ja hoivan.

Kotihoidon henkilökunta on laitettu mahdottomaan tilanteeseen, liian useassa tapuksessa. Systeemin sisään rakentuu malli, jota ei muualla maailmassa edes yritetä toteuttaa. Kotisairaanhoito on aina katsottu olevan liian vaikeaa ja kallista, mutta meillä sen rajoja hälvytetään, korvaamalla hoivalla kunnon hoitoa tarvitsevissa tapuksissa. Kotisairaanhoidolla tosiaankin tarkoitetaan, muuallakin, ei akuuttitilanteen hoitoa. Eikä missään tapauksessa sairaalahoitoa tarvitsevan asiakkaan kotona istuttamiseen, oli paheneva terveydentila mikä hyvänsä. Näin meillä kuitenkin liian usein käy.

Tilannetta pahentaa uusien ja kokenemattomien hoitajien epätasainen suhde hoitotiimin puitteissa.

Usein ei osata raportoida hoidosta vastaavalle lääkärille, miten asiakkaan tilanne todellisuudessa on, vaan tyydytään hoivaamaan todellisen hoidon sijaan. Esimerkkinä asiakas, nuori, yksinasuva alle eläkeikäinen lonkkavaivainen, jonka liikkuminen hiipuu niin pahaksi, että hän ei pysty nukkumaan sängyssä lainkaan, vaan nukkuu omassa nojatuolissaan kuukaudesta toiseen. Tuloksena paha haava, joka vaatisi haavanhoitoa, ja sen päältä pois oloa, muun tulehdustilan hoidon lisäksi. Kun haava pahenee, parhaassa tapauksessa annetaan asiakkaalle vain oma vastuu valintana, selittämättä kuinka  haava tarvitsee lepoa, ja selitetään, että teemme kaiken minkä voimme. Ainoa hengen pelastava hoito olisi tietysti sänkylepo, ravinteen saanti, mahdollistaminen ilman tupakkaa kivun hoitoon, ja ehkä kirurginen arviointikin, sinertävän värin levitessä koko pyllynalustaan.Puhumattakaan turvonneista jaloista, ja muusta kasvavasta ongelmasta, alkuperäisen tulehtuneen lonkan vaivasta, jonka ansiosta sokeritautikin on kriisitilanteessa. Siis tulehduksen aiheuttama insuliinintarve, minkä piti olla väliaikainen tilanne, vuosi on jo mennyt.

Istuminen on vaarallista, mutta asiakas ei tiedä todellisesta vaihtoehdosta. Asiakas ei ole aina tietoinen valintansa vaarasta, eikä kukaan uskalla sitä ääneen lausua. On vain vaihtoehdottumuus, hänen omasta mielestään. Kipu varmaan häviää, kun tuntokin menee lopulta, mutta kukaan ei halua pitää tilannetta akuuttina, koska kotihoidossa tilanteet ovat vain kroonisia.

Sosiaalisen hoidon korostus on poistanut, uudistuvan systeemimme puitteissa, kokeneet ja tarvittavat sairaanhoitajat: ja heidänkin valtansa on siirretty syrjään, sillä sosionomit myös johtavat kotipalveluita, kuten asumisen järjestelyjäkin.Sairaiden hoitoa sosiaalinen puoli ei tunne, mutta päätöksen teossa he ovat näissä tapauksissa päättämässä, usein hoidon tarpeen arvioinnissakin.

 

Koko sosiaalinen uudistus perustuu terveydenhoidon rapauttamiseen, kun hoidossa ja hoivassa ei palkata oikeaa ihmistä oikeaan paikkaan. Kumpiakin tarvitaan, ja paljon, mutta systeemin on sallittu muuttavan todellista tarvetta, jotta sitten voidaan myydä palvelu, koska julkinen ei osaa! Yksityinen palvelu joutuu jo kuitenkin, toimimaan samoissa puitteissa. Annammeko tämän kaiken tapahtua, vai odotammeko sitä hetkeä, että meille itsellämme ei ole enää oikeaa ammattilaista puolesta puhujaksemme. Kuka enää haluaa toimia huonosti palkatussa, ilman autonomiaa, ja ilman työn tuloksia, melkein kirjaimellisesti, katsomassa sivusta ihmisten kärsimystä, voimattomina.

Systeemi tulee ensin, ihminen on vain pelipalikka.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Juha Hämäläinen

Olen jo aikaa sitten tehnyt selvän arvion miten erityisesti vanhenevien sairaiden tilanne hoidetaan tulevaisuudessa, jolleivat he pärjää itse kodeissaan. Vaihtoehdot ovat hyvin selkeät, koska verovaroilla ei tänä linja voi jatkua.

Hoidettavan omaisuus käytetään hoitokuluihin eikä pelkästään ansiot. Toinen rahoittaja ovat omaiset. Ei tarvitse mennä kuin Saksaan niin siellä lapsilla on joissain osavaltioissa velvollisuus osallistua vanhempiensa hoitokotikuluihin.

Sitten se hyvin todennäköinen malli on, että meidän lähtöämme täältä tullaan nopeuttamaan aktiivisin toimin eikä enää odotella saattohoitoon asti.

Joku voi tätä pitää kyynisenä näkemyksenä, mutta hänen tulee muistaa, että mielipiteet muuttuvat sukupolvessa. Abortti oli rikos 50-luvulla, mutta osa ehkäisyä jo 70-luvulla. Ja nyt suurimpina rikollisina pidetään henkilöitä, jotka julkisesti arvostelevat vapaata aborttia.

Että kyllä se aktiivinen lopettaminenkin sieltä tulee laitan pääni kuvaannollisesti pantiksi, että 50 vuoden sisään näin käy. Eikä se sitten enää ketään ihmetytä. Enemmistön mukavuus ajaa tähän. Olemme näyttäneet eläinlajina kykymme tehdä mitä vain.

Käyttäjän donnybird kuva
tuula pakarinen-curry

Kiitos kommentista, Juha. Haluaisin olla positiivisempi, ja uskoa inhimillisyyden voittavan. Nuoret ovat fiksuja nykyjään. Eivät ihan usko kaikkea, kuten meidän sukupolvi.

Ja kiitos täytyy mainita, että päijäthämeen johtava sosionomi on antanut hyvän panoksen sairaanhoidolliseen vaikuttamiseen, kunhan on ensin selvitetty, että ongelmia on kotihoidossa. Ja nyt jokin asia pyritään ratkaisemaan, menemättä yksityiskohtiin enempää. Kerrassaan esimerkillistä asenneta löytyy.
Olemme liian hiljaa, koko yhteiskuntana. Emme osaa olla oikealla tavalla kriittisiä, ja täten kääntää kelkkaa toiseen suuntaan. Se alkaa tiedostamisesta, ja usein kaikki systeemit tarvitsevat viilamista, hoitohenkilökunta on yhtä paljon uhrina, jos muutos viekin kiertoteitse väärään suuntaan. Emme kai halua täyttä vastuuta oman perheen terveydestä, mutta kuitenkin meidän tulisi kääntää ehkäisevästi terveyden edistäminen meidän kaikkien vastuulle. Onko siinä ristiriita. Teollisuus kaikkineen aiheuttaa suurimmat terveyshaitat, täten koko politiikka vaatii osallistumista, ei vain teollisuuden johtajat, kuten Eija Riitta kirjoittaa kiinalaisten etsivän parempia arvoja muuhunkin menestykseen. Kaikki liittyy kaikkeen. Saasteet kiinassa ovat kuin lontoossa aikoinaan...joka tasolla toiminnan huomiominen on meidän yhteinenvastuu, jos haluamme jakaa kaikkea muutakin hyvää tasapuolisemmin, ja kaikille!

Juha Hämäläinen

En haluaisi olla näin synkkä, mutta ongelman taloudellinen perusta on vaikea kiertää. En ymmärrä miten se onnistuu kiristämättä verotusta jatkuvasti.

Sairaiden vanhojen hoito vaatii paljon työtä eikä vain rahaa. Olen itse hoitanut kahta vanhusta kotonaan ja on tullut selväksi tilanne. Pelkkä kotihoito ei riitä minnekään. 2-3 kertaa päivässä, jos käy hoitaja 10 minuuttia kerrallaan niin silti vanhus on yksin 23t30min vuorokaudessa. Hän on vähintäänkin henkisesti jätetty heitteille.

Muistisairas vanhus ei edes muista juuri käynyttä hoitajaa ja menettää kyvyn odottaa seuraavaa käyntiä. Hän elää siinä hetkessä vain ja on yksin. Se on monelle henkistä kidutusta.

Monet hyvin nuoret kotihoitajat ovat asenteeltaan hienoja ihmisiä. Olen vain nähnyt kuinka 20 käyntiä päivässä tekevä positiivinen nuori muuttuu muutamassa vuodessa hoitokoneeksi, joka ei paljon hymyile. Muutos tulee kun on saanut oman perheen hoidettavaksi potilaiden lisäksi. Monet jo 40v hoitsut ovat selvästi vanhentuneita ja elämä on monelta vienyt hartiat kasaan ennen aikojaan.

Hoitajien jatkuvat rahahuolet on tullut myös nähtyä. Heidän nettotulonsa ovat naurettavan alhaiset.

Toimituksen poiminnat