donnybird

Työ on toimintaa monessa muodossa

 

 Tämän aamun Puheenvuoron kirjoitukset inspiroivat minua kirjoittamaan hiukan jatkoa samoista aiheista.

 

Yrittäjyys ja työ. Suuret vai pienet yritykset. Näiden välinen todellisuus, joka häviää tosiaankin median luomaan

uutisointiin. Vain suurien yritysten menettäminen globaalisuuden tuloksena saa meidät miettimään hetkeksi

pieleen mennyttä politiikkaamme. Entä tosiaan se miljoona uurastajaa, jotka ei tähän joukkoon kuulu.

 

Helpoiten työttömyys ymmärretään tekniikan kehityksenä ja robottien uusilla rooleilla.

 

Työ on kuitenkin muuttamassa luonnettaan. Yhä enemmän tarvitsisimme kaiken tämän rinnalle luovuutta.

Luovuus on tukahdettu käsite. Konservatiivinen koulujärjestelmä on korostanut uutteruutta, täsmällisyyttä,

sääntöjen noudattamista ja pilkun viilaamista kaikkien toimintojen kohdalla. Joten olemme jääneet

oman kulttuurimme, laajemminkin, vangeiksi. Emme voi poiketa ajatuksella tai teolla kapealta tieltä.

Luterilainen kuri on pakottanut jäykkyyteen, joka nyt vahingoittaa yhteistoimintaa kotimaassa, että

kansainvälisellä areenalla.

 

Näiden itsestäänselvyyksien miettiminen on kuitenkin estetty, koska energia menee keskittymiseen

ja paniikkiin, kiireisen päivän pyörteessä. Luovuus tarvitsee aikaa, tilaa ja tukea. Mutta olemmekin

järjestämässä sosiaalista pakkopullaa, kontrollin kiristämistä, ja keskushallinnon toimenpiteitä

yksilön puolesta. Yksilön oma tarkoitus, nuoren halu elämään kumotaan kaikenlaisilla lailla.

On vaikea istua korkeassa tornissa ja tietää mihin mikäkin säädös johtaa. Niinpä tarvitaan enemmän

avointa keskustelua.

 

Avoimuus on kuitenkin pieni voimavara. Jokainen tuntee loukkauksen tosiasioiden edessä. Kiukkuinen

lapsi on täynnä aineita, jotka eivät kehoon kuulu, ja yhtä paljon täynnä yhteiskunnan luomia odotuksia ja

luovuuden tilan puutetta. Joko koulun toimesta, tai stressistä kärsivien vanhempien oman turhaituneisuuden

tuloksena, jo toisessa sukupolvessa. Nyt ei enää ole itsestään selvää, että nuori löytää jotain mielekästä

toimintaa. Jokaisesta ei ole urheilun piiriin. Oma toiminta on parasta terapiaa luovuuden puitteissa.

 

Ajatushautamoa tarvitaan jokaisessa kyläkolkassa. Ehdotankin, että kunnat, tai maakunnat sitten joskus,

luovat paikan, jossa voidaan antaa nuorille tila, ajatuksia, taidetta, tekniikkaa ja innovaatiota. Ja koko

kaupunki ja kylä antaa siihen vapaat kädet, että kustantaa sen ajan. Se ei olisi hukattua aikaa, vaan omaa

aikaa luovuuteen. Materiaalit voisivat olla kierrätystä, lahjoituksia ja kaikkien muiden ihmisten antamaa

aikaa. Joko ostettua tai vapaaehtoista. Tälläinen meiltä puuttuu. Työpajat eivät ihan ole näitä vapaita

innovaatiopaikkoja nuorille, vaikka vanhempi väki niissä näyttääkin viihtyvän suhteellisen hyvin.

Tämä ei ole ammatillisen koulutuksen poistamista. Vaan laajempaa tapaa saada kiinnostus omaan

tekemiseen.

Oma tekeminen on kuitenkin ihmisen perusluonne. Siihen sisältyy vahvasti lähiympäristö. Niinpä

monelta jää huomaamatta, itsenäinen ihminen tarvitsee itsenäisen maan, ja kunnan. Valitettavasti

ihminen ei ole psykologisesti vielä muuttunut globaaliksi eläimeksi. Ei ihan oikeasti, ei ihan käytännössä.

Ne ihmiset, jotka pystyvät omaamaan globaalisuuden tarpeet, eivät yhtä aikaa huomaa, että globaalisuus

myös vaatii paikallista hyvää toimintaa. Usein nämä asetetaan vastakkain. Väärä lähtökohta on juuri tämä.

Jos paikallisuus ei kukoista, mistä se kansainvälisyys kukoistaa. On meillä hassuja luuloja, ja ohjaamista

moneen suuntaan. Yhteistoiminta voi vain vahvistua vahvasta itsetunnosta, mihin auttaa myös vahva

paikallisuus. Toisin sanoen se kirottu isänmaallisuus, kunnia ja maine. Emme kai halua sitä menettää.

 

Vaaliviikko ei kuitenkaan yhdellä vaalilla ratkaise maan suuntaa, mutta hyvä jos sytyttäisi uutta ajatusta

ihmisen todellisesta olemuksesta.

 

 

link

https://

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat