donnybird

Uskottavuus kannattelee Eurooppaa

Olemme hyväksyneet mekanismin liittyen rahaan, kaikkineen, vaikka emme ymmärräkään miten

se itseasiassa toimii.

 

Luotolla on monta merkitystä. Luotonarvoinen on kaiketi se credit tai raha, jota suostumme

käyttämään.

 

Onkin todettava se yksinkertaisuus, että rahasysteemimme perustuu luottoon, eli uskomme

että systeemi on luotu niin, että sillä on luotettavuutta, eli se järjestelmä perustuu johonkin

matemaattiseen kaavaan, jota me vain emme osaa ilmaista.

 

Hassuksi asian tekee ainakin yksi oleellinen seikka. Nimittäin nämä maailman talouden

asiantuntijatkaan eivät osaa selittää, miten nykyinen raha todellisuudessa saa

luotettavuutensa.

Eikä se ole sinänsä outoa, sillä toimitaan monimutkaisessa systeemissä, jota kukaan

ei ymmärrä. Talouden asiantuntijatkin pitävät vain pitkiä puheita siitä, kuinka raha toimiikin

vain luottamuksen varassa.

Ja samaa tietysti kielee nämä luottolaitokset. Niille pitää maksaa, että vielä kertovat kansalle

asian uskottavuuden.

 

Euroopan keskuspankki siis jo ostaa joidenkin maiden velkakirjoja.

Keskuspankkihan on traditionaalisesti näin rahoittanut omaa maataan, siis miksi ei euroopassa

voida tehdä samoin.

 

No, riitahan siitä syntyy, jos yksi maa voi niin tehdä. Euroopan yhteisössä pankkien johtajat

kaiketi päättivät, että EKP ei voisi näin tehdäkään. Miksi näin yllättäen päätettiin, v. 1994.

 

Eli ainoaksi luoton, eli rahan luojaksi syntyivät rahalaitokset, eivät maat, taikka omat

keskuspankit. Entäs jos maa onkin liikelaitos. FED ainakin osoittaa yksityisen rahan oikeastaan

olevankin kansallista, ja pankkiryhmä ei olekaan yksityinen, koska liittovaltiothan sitä

hallinnoivat. Eli asia ei olekaan niin selvä, ja ihmisille kerrotaan, että raha vain kiertää oman

konsernin puitteissa. Se on sitä luottamusta, mitä kansalla tulee olla. Valtion vain tarvii nyt

osoittaa luottamusta, ja jakaa niitä credittejä myös tavallisille ihmisille.

 

Mutta onko se noin yksinkertaista. Onko uusi luotto jo viety sieltäkin toiselle mantereelle.

Mistä se valtio taikoo lisää rahaa. Ai, niin, valtion luotetaan saavan omista veloistaan omat

rahansa aina takaisin holviinsa. Meneehän se pankinkin tekemän rahan korko aina pankille.

 

Mutta meillähän ei tälläistä oman rahan pyörittämistä olekaan. Aina kun velka maksetaan pois,

häviää kaikki rahakin. Korko kuitenkin pitää maksaa, jollekin lainanantajalle, jonnekin kauas

omasta taloudesta. Ilmankos se oma alijäämä ei mihinkään häviä.

 

Niin, mihin tosiasiaan perustuukaan se, että meille riittää tätä luotolla tänne haalittua rahaa.

Tai velkaa, tai luottoa, miksiköhän sitä oikein pitäisi kutsua. Vai voidaanko muuttaa se velka

jokaisessa maassa rahaksi. Rahahan on vain poliittinen luottamus, ja sopimus, sillä en löydä

systeemistä sitä todellista arvon mittaa. Mutta väliaikaiseksi välineeksi se sopii, kunhan vain

pidämme kiinni keskinäisestä luottamuksesta, emmekä koskaan muuta systeemiä.

 

Voimme siirtyä, ajassa eteenpäin, aina uusien velkajonojen piiriin. Vanhat voidaan kasata

pois kaikkien näkyviltä jonnekin kovalevyille, ja laittaa ne kaappiin.

Onhan jo niin tehtykin, ja jatkettu kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Luottamusta, ja vain vähän enemmän luottamusta, hyvät ystävät, onhan se Japanikin pärjännyt,

yli kaksikymmentä vuotta luottamuksella. Ja olemmehan mekin jo kasvattaneet valtion velkaa

jo kaksikymmentä vuotta, tässä uudessa luoton systeemissä.

 

Tähän systeemiin tosiaan kuuluu se, että velkaa ei koskaan saa maksaa takaisin.

Sitä se systeeminvaihdos tuottaa. Mutta älkää nyt hyvät ihmiset uskoko kaikkea mitä minäkin

tässä kirjoittelen. Täytyy vain uskoa uuteen systeemiin, ja kollektivismin tuomaan vahvaan

luottamukseen.

No, joskushan sitä sanottiin, että joukossa se tyhmyys kasvaa.

Usko tietenkin vaatii aina sokeaa luottamusta.Tai luottamus sitä sokeaa uskoa, eli ei kannata

katsella liian kauas. Rahajärjestelmä kantaa ainakin huomiseen.

 

link

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän karifa kuva
Kari Fagerström

Luottamus on kaiken perusta, myös rakkaudessa. Monet näkevät velan vain niinpäin, että suuri velkautuneisuus on paha-asia, kuitenkin systeemin kannalta on yhtä vaarallista, jos kaikki rahalaitosten velkojat eli tallettajat haluaisivat heti nosta talletuksensa on seuraus täysin sama kuin velan erääntyessä.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

En kyllä ole ihan varma miten sait kollektivismin liitettyä tähän,vaikka se ehkä ihan ohuesti asiaan liittyy. Enemmänkin vaikutti aivan kuin yksilöllisyyttä korostava ideologia olisi sekoittamassa jälleen pakkaa.. No mutta kuitenkin.

Mistä systeemistä löytäisi rahalle sen "todellisen" mitan ja miten tämä todellinen määritellään?

Käyttäjän donnybird kuva
tuula pakarinen-curry

Fiat raha ei varmaan ole se ongelma, mutta se miten sitä käytetään.

Onhan se aika erikoista kun sääntelyt poistettiin, lehtien otsikot
lukivat jotain tälläistä:

Liikepankit ovat huolissaan säädösten palauttamisesa, kuten Glass Stiegel,
koska se vaikeuttaisi pankkitoimintaa.

Niin, pankit eivät saisi kontrolloida enää markkinoita, ja kaikki bonus
palkka liittyen suurimpaan määrään roskapapereiden myyntiä voisi rajoittua...

Hassuna pidän näitä nykyajan juttuja, kun kaikki rientävät pankkiin nostamaan rahansa konkreettisesti.
Pankkihan on lupautunut antamaan rahat, tietysti ne setelit joudutaan
painamaan, mutta niitähän pankki saa tarpeen mukaan nytkin.

Eikö se osoita, että tiedetään systeemin olevan viallinen. Jos pankilla
ei olekaan valtuuksia antaa asiakkaan rahoja takaisin, eikö valtio joudu
niin tekemään kuitenkin.
Hienoa teatteria kuitenkin, ja ihmiset itse menevät jonoon, ei tarvinnut
edes palkata sinne niitä sivunäyttelijöitä.

Siis luottamusta johtavaan tahoon testataan...

Käyttäjän donnybird kuva
tuula pakarinen-curry

Tulee myö muistaa, että greenback dollari olisi ollut amerikan omaa rahaa, ilman lainaa muilta, ja lisää tässä korkojen mahdollistamisen
myötä asia pahenee.
Tosiaan tulisi siirtyä vanhoihin englannin stalistikkuihin, ne mahdollistivat enemmän satoja vuosia. Niitä mielestäni voikin verrata
aikapankkiin. Aikapankki olisi parhain, vaihdetaan vain yksiköitä...

link
http://www.youtube.com/watch?v=ogqZ6pnWM7o

Toimituksen poiminnat