*

donnybird

Talous, johdetaan keinottelun turvin

Yhteistyötä on monenlaista.

 

Ilmaston muuttajat, eli kemiallinen suihkuttaminen, jota on jossain muodossa harrastettu jo neljäkymmentä vuotta, ovat luoneet liiketoiminnan erikoisuuksineen.

 

Yhtenä osana ilmasto muutetaan, maa jää veden ja tuhon alle. Suuromistajat tulevat pelastamaan.

Ensin he tietenkin yhteistyössä järjestivät nämä nooan tulvat, ja lämpimien virtojen suunnan muutoksen.

 

Rahaa tähän riittää, koska tulevaisuuden markkinoilla voidaan ennusteista saada kymmenkertainen voitto, sen sijaan että myytäisiin tuotetta.

 

Talouden manipulointi on jo niin pitkällä, että kaikkea voidaan huoletta siihen käyttää, etenkin

viljaa ja ruokaa kaikissa muodoissaan.

 

Käymme siis manipulointi kilpailua kaikilla aloilla.

 

Pitäisi lopettaa ensin kaikki johdannais ja vakuutuksien ostaminen ja myyminen, siinä tarkoituksessa kuin niitä nyt käytetään.

 

Eikä Eu olekaan kiinnostunut todellisista ongelmista, jotks johtavat talouden vääristämiseen.

 

Puhutaan vaan Euron olemuksesta. Hienoa harhautusta parhaimmillaan.

 

Keinottelua ilmassa, maassa ja kaikkea sen välissä. Ilmaston muutosta on aina käytetty kaikissa sodissa;

nyt se voidaan muuttaa joidenkin hyödyksi, milloin missäkin.

 

Katsomisen arvoinen maailmamme tarina. Monsanton ja Bill Gates, yksi yhteistyän muoto.

 

link

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat